Sienassa on salaperäinen tunnelma, sen kadut ovat jyrkkiä, ja kapeita kujia reunustaa jylhät kiviseinät. Illan tullen syttyvät romanttiset lamput ja ihmiset kokoontuvat pieniin viinitupiin. Maisemaa hallitsee Piazza del Campon torni ja siellä täällä pilkottavat basilikat – kirkon ovesta sisään pujahtaessa kohtaat pyhimyksiä ja enkeleitä tai hirveitä piruja.
Sienan taide kantaa vahvaa goottilais- ja bysanttilaishenkistä perintöä, mutta myös renessanssin ihmeitä ja villiä manierismia. Olen tullut kaupunkiin etsimään kummallista, 1500-luvulla elänyttä taiteilijaa, Domenico Beccafumia (1486–1551).
Villi manieristi
Domenico (di Pace) syntyi Montapertin maaseudulla ja työskenteli lammaspaimenena erään Lorenzo Beccafumin tilalla. Tilan isäntä huomasi pojan lahjakkuuden, adoptoi tämän ja lähetti Sienaan taiteilijan oppiin.
Beccafumin merkittävin opettaja Sienassa oli Giovanni Antonio Bazzi eli Sodoma (1477–1549). Taiteilijanalku otti vaikutteita myös Raffaellolta ja Michelangelolta, mutta kehitti myöhemmin omaperäisen manieristisen tyylin.
Antiklassinen, ensimmäinen manierismi kehittyi Toscanassa 1520–25. Silloin Rosso Fiorentino, Jacobo Portormo ja Domenico Beccafumi hylkäsivät vanhojen mestareiden klassismin ja renessanssin rationalismin. Uusi kokeileva suuntaus oli klassisen ihanteellisuuden sijaan liikkeelistä, sensitiivistä ja groteskia.
Manieristeja kiinnosti kaikki outo ja eksoottinen: antiikin mytologia, alkemia ja villi luonto. Taide oli kokeellista ja siitä tuli myös osa boheemia taiteilijaelämää. Rosso Fiorentino käytti malleinaan hautausta odottavia ruumiita. Sodoma oli kuuluisa rajuista juhlistaan, joissa yleisöä viihdytettiin villieläinnäytöksillä. Sodomalla oli lintuja, apinoita, miniaaseja ja Elban hevosia. Erakoituva Beccafumi vetäytyi kotiinsa papukaijojensa kanssa.
Sodomalla oli lintuja, apinoita, miniaaseja ja Elban hevosia. Erakoituva Beccafumi vetäytyi kotiinsa papukaijojensa kanssa.
Beccafumista tuli kaupungin rakastettu taiteilija, veistäjä ja arkkitehti. Nykyisellä Via Tito Sarrocci-kadulla on edelleen Beccafumin suunnittelema talo, jossa taiteilijalla oli huoneisto.
Kapinalliset enkelit
Beccafumin talon lähellä on keskiaikainen San Niccolò del Carminen luostarikirkko, jossa on taiteilijan maalaama alttaritaulu ”Kapinalliset enkelit” (1526–1530). Kirkon ovi pysyy kuitenkin visusti lukossa. Kyselemällä ja kiertelemällä lähistön baarit, kirkot ja hotellit saan vihdoin tiedon, milloin ehkä pääsen Beccafumin salaisuuden äärelle.
Eräänä aamuna raskas ovi narahtaa, hiivin hämärään saliin ja mykistyn. Alttaritaulun avaruudelliset gammavärit hehkuvat punaista, purppuraa, turkoosia ja outoa keltaista. Meneillään on hyvän ja pahan taistelu taivaan ja helvetin välillä. Keskellä maalausta arkkienkeli Mikael nostaa miekkansa nitistääkseen paholaisen. Taistelukenttä savuaa ja jotkut enkeleistä putoilevat alakerran loimuavaan helvettiin. Paholainen kirkuu kieli pitkällä ja nuorukaisen kasvoilla välkkyy hämmennys ja pelko.
Domenico Beccafumi. Kapinalliset enkelit (1526-1530).
Arkkienkeli nostaa miekkansa nitistääkseen paholaisen. Taistelukenttä savuaa ja jotkut enkeleistä putoilevat alakerran loimuavaan helvettiin. Paholainen kirkuu kieli pitkällä ja nuorukaisten kasvoilla välkkyy hämmennys ja pelko.
Alttaritaulusta on olemassa myös ensimmäinen versio, joka on niin hurja, että veljeskunta hylkäsi sen, ja lopulta taulu jäi keskeneräiseksi. Tämä huikea maalaus on nähtävissä Sienan pinakoteekissa: se irtautuu ikonisesta kuvauksesta kohti tuntevaa, ruumiillista ihmistä. Michelangelo-vaikutteiset alastomat kiertyvät ja kurottelevat violettiin valoon, perhosiipisten enkeleiden kieppuessa sinne tänne miekkoineen. Paikoittain ihmisen, enkelin ja paholaisen hahmot sulautuvat metamorfoottisesti. Maalaus on plastinen ja sensitiivinen ja sisältää manierismille tyypillisiä väriliukumia.
Ensimmäinen versio Beccafumin maalauksesta ”Kapinalliset enkelit” (1528) on sensitiivinen ja plastinen uuden ajan julistus.
MK.
Pinacoteca Nazionale di Siena
