Ohdakkeinen tie syvälle metsään. Kävelemme kuivunutta joenpohjaa, hieno hiekka tarttuu kenkiin. Vierellä virtaa Fiora-joki Italian Laziossa. Joki on vetäytynyt pieneksi, mutta talven tullen se laajenee ja viskoo mennessään tuhatkiloisia kiviä. Silloin erakkojen ja pyhien paikkaan ei voi kukaan löytää.
Tie halkoo ensin laajoja peltoja syöksyen kohti asumattomia metsiä. Auto on jätettävä tienpientareelle ja laskeuduttava jalan alas joelle. Sujahdamme portista yllättäen laidunalueelle, jossa joukko lehmiä vilvoittelee suuren puun alla.
Pitkän hiekkatien päässä on silta, jonka jälkeen kiipeämme ylöspäin villissä liaanimetsässä. Opas pyytää sulkemaan silmät ja johdattaa minua eteenpäin. Kun avaan silmät olen valtavien kiviseinämien ympäröimässä solassa. Vesiputous on värjännyt kiven sinimustaksi, maassa on vettä ja kummitusmaisia juurakoita. Ylhäällä puut muodostavat vihreän katon.
Puun juuret laskeutuvat alas solaan.
Solisevan veden äärellä makoilee valkoinen koira, ajatustenlukija ja henkiopas.
Erakoiden pyhä paikka, San Colombano
Nousemme maaportaita pitkin jyrkkää rinnettä ylös. Korkealle kiviseinään on kaiverrettu pieni luolakirkko. Tarina kertoo, että kirkon perustivat keskiajalla katolilaiset mitraatti-munkit San Colombano ja San Savino. Nykyään paikka tunnetaan nimellä Eremo di Poggio Conte tai San Colombano.
Seiniä ja kupolimaista kattoa peittävät freskot. Osa niistä on joutunut varkaiden käsiin ja osa on siirretty Ischia di Castron museoon. Jäljellä on joitakin eroottisia – ja kukkaisaiheita sekä kattoa koristava käärme, joka muodostaa nelinkertaisen sydänkuvion.
Jotkut paikat ovat sellaisia, että niistä palatessasi olet muuttunut ja elämä jatkuu toisenlaisena. Ehkä valkoinen koira kertoi jotain tai taikametsä kuiskaili – tai sitten vain korvat kasvoivat suuremmiksi ja silmät havaitsivat liikkuvan valon.
MK.
