Porvoonjokilaaksosta kohoava Iso Linnamäki on tunnettu Albert Edelfeltin maalauksesta ”Porvoo Linnamäeltä nähtynä” (1892). Maalauksessa kuvattu honka juurinen seisoo yhä paikallaan, taustanaan keskiaikainen kirkko ja kaupunki.
Muinainen mäkilinna
Linnamäen ikihongikko on yli 200 vuotta vanhaa, mutta itse linna on muinaisempaa alkuperää, sen tarkempi rakennusajankohta on kuitenkin jäänyt arvoitukseksi. Arkeologi Torsten Edgrenin mukaan linna on ruotsalaisten 1200-luvulla rakentama puulinna, mutta se on saattanut olla tilapäinen varustus jo viikinkiajalla. 1300-luvun lopulla linna puolestaan varustettiin saksalaisen voutikunnan linnaksi.
Linnamäki sijaitsee Porvoonjoen itäpuolella, Maarinlahden tuntumassa. Vesistön läheisyydestä huolimatta, se on kuivan maan mäkilinna, joka poikkeaa saareen tai niemeen rakennetuista vesilinnoista. Linna muodostuu luonnonkumpareesta, puupaalutuksista ja kahdesta sisäkkäisestä vallihaudasta. Mäen huipulla on hiekkatasanne ja siinä kaksi kuoppaa.
Arkeologi J. R. Aspelinin kaivauksissa (1886) suuremmasta kuopasta löydettiin olut- ja muonakellarin jäännöksiä. Pienemmässä kuopassa oli merkkejä ruutikellarista.
Arkeologiset löydöt ajoittuvat pääosin keskiajalle, mutta Edgrenin johtamissa kaivauksissa (1971) linnasta löytyi myös vanhempaa maa-ainesta: ”suurehkoja kiviä sekä hiiltä ja nokea sisältävä kerros”, joka ajoittuu vuosille 645–1055. Edgren arviokin linnassa oleen rakennustoimintaa jo 800-luvulla. (Lähde: Torsten Edgren, Kivikaudesta keskiaikaan 1985).
Voutikunnan linna
Museovirasto ajoittaa linnamäen varustamisen pääosin 1300-luvun lopulle, Albrekt Mecklenburgilaisen hallitsijakaudelle.
”Linnan rakentaja oli todennäköisesti Bo Joninpoika Gripin seuraaja Jeppe Djäkn, joka sai 1387 kuninkaalta luvan rakentaa linnoja ja linnoituksia.”
Nämä, saksalaisen voutikunnan rakennuttamat Itämaan puulinnat, piti kuitenkin Kuningatar Margareetan käskystä (1398) purkaa. Ilmeisesti tässä yhteydessä sekä Porvoon linna että Sipoon Sibbesborg purettiin. Linnamäellä taisteltiin vielä Suuressa Pohjan sodassa (1700–1721), silloin se toimi venäläisten tykkiasemana Ruotsia vastaan.
Maarinlahti ja Pikku Linnamäki
Alueen muinaisjäännöskokonaisuuteen kuuluu linnan lisäksi myös varhaiseen rautakauteen ajoittuva Pikku Linnamäen kalmisto ja historiallisella ajalla käytössä ollut Maarinlahden luonnonsatama. Rautakaudella kalmisto sijaitsi saarella, kertoo tutkija Anna-Liisa Hirviluoto:
”Rautakauden alussa meriveden pinta oli arviolta 5 metriä nykyistä tasoa ylempänä. Pikku Linnamäki oli silloin pienenä saarena.”
Kalmisto löydettiin vuonna 1965. Se sisälsi 9 ruumishautaa ja niihin kuuluvaa esineistöä, kuten nuolenkärkiä, putkikirveitä ja rannerenkaita. Pääosa löydöistä ajoittuu aivan ajanlaskun alkuun. (Lähde: Anna-Liisa Hirviluoto, Kivikaudesta keskiaikaan 1985).
Muinaiset kasvit
Kasvitieteilijöitä on kiinnostanut alueelle laivaliikenteen mukana kulkeutuneet harvinaiset lajit, kuten keltakynsimö (Draba nemorosa), ketomaruna (Artemisia campestris), keltamo (Chelidonium majus), rantalitukka (Cardamine parviflora) ja tummatulikukka (Verbascum nigrum).
Jännittävin näistä on rautakautinen tummatulikukka. Yli metrin pituiseksi kasvavaa kukkaa käytettiin soihtuna. Kuivunut varsi kastettiin pikeen, taliin tai tervaan ja sytytettiin palamaan. Kasvia käytettiin myös rohtona yskään, hengen-ahdistukseen ja keuhkosairauksiin.
Tummatulikukka toimi myös mainiona kalastusvälineenä, sillä veteen kylvetyt siemenet pökerrytivät kalat ja saalis oli helppo poimia rantavedestä.
(Lähde: Porvoon kaupungin opasteet).
