Kesäillan valo taittuu kauneimmillaan, kun kävelemme metsäistä polkua kalliorantaan. On juhannus.
Polun päässä suuret kivilohkareet nojaavat toisiinsa ja muodostavat pienen luolan. Luolan seinästä avautuu ikonimainen aukko metsään. Ikkunanäkymässä kuusen oksat liikkuvat hiljaa tuulessa. Luonnonmuodostelman edustalle on pystytetty puunrungoista risti.
Korsvikin ”kivikirkko”
Jääkauden kuljettamat siirtolohkareet viehättivät ehkä jo muinaisia kulkijoita. Pernajassa, Suur-Sarvilahden kartanon mailla sijaitseva paikka, tunnetaan nykyisin nimellä Korsvikin kivikirkko (Korsvikskyrkan).
Kirkko kohoaa kalliolla, mäntyisen metsän reunassa. Auringossa punertava kallio laskeutuu porrasmaisesti merenrantaan. Osa puustosta on kelottunut. Silmä ja ajatus liikkuvat kesän vehreydessä ja ajan luontoon jättämässä jäljessä.
Rantaan on ajautunut kaislaa ja siellä täällä makaa jokunen kelo. Aika ja muistot kerrostuvat.
MK.
