Vaellammme kuumana kesäpäivänä Bomarzon metsässä, Italian Laziossa. Etsimme etruskipyramidia, kiveen hakattua porrasmaista monoliittia. Polkuja kulkee ristiin rastiin ja lopulta kysymme neuvoa eräältä vanhalta mieheltä. Alueella on useita kohteita, joten valitsemme niistä sittenkin Santa Cecilian haudat – Campo Santo di Chia – kuten paikalliset sanovat.
Kuljemme yhä kapeammille poluille, syvälle tiheään metsään. Lopulta sammalaiset portaat kaartavat aukealle, joka saa silmät pyöristymään hämmästyksestä. Aika pysähtyy ja pyhä tunnelma valloittaa mielen. Edessä avautuu kivien rykelmiä, alttareita ja uhripaikkoja. Vanhimmat näistä ovat etruskien rituaalikiviä ja viinin valmistukseen käytettyjä altaita, myöhemmät keskiajan jäännöksiä.
Keskiaikaisen Santa Cecilian kirkon rauniot muodostavat pitkänomaisen kokonaisuuden, jossa perustukset on vielä nähtävillä. Antropomorfisiin, ihmisenmuotoisiin sarkofageihin on satanut vettä ja niistä peilautuu ympäröivä tammi- ja kastanjametsä.
Antiikin kaupunki Polimartium
Joihinkin kiviarkkuihin on kaiverrettu kreikkalainen risti. Täältä on etruskit häädetty kristinuskon tieltä. Etruskit asuttivat aluetta jo 900 vuotta ennen ajanlaskun alkua, kunnes niemimaan muut kansat aloittivat Etrurian kukistamisen n. 500 vuotta eaa. Alueella on koettu myös kreikkalais-goottilaiset sodat ja longobardien valloitus. Myöhemmin Bomarzo kuului yli tuhat vuotta kirkkovaltioon (Stato Pontificio). Kaupungin alkuperä on kuitenkin antiikissa, silloin sitä kutsuttiin nimellä Polimartium tai ”Marsin kaupunki”.
Vesiputoukset
Lähistöllä sijaitsee Chian torni, jossa runoilija ja ohjaaja Pier Paolo Pasolini asui viimeiset vuotensa kirjoittaen novellia Petrolio. Pasolini kuvasi myös alueen vesiputouksilla kohtauksia elokuvastaan Matteuksen evankeliumi (1964). Päivä on kuitenkin kääntymässä illaksi ja on palattava Bomarzon kylään. Vesiputoukset, torni ja etruskipyramidi jäävät vielä unelmaksi tulevaisuuteen. Rautatieasema on Umbrian puolella, Attiglianossa – vannon taksinkuljettajalle, että palaan.
